Mainos

Palvelualoille lisää kesätyöpaikkoja

Kaupan ala, hotellit ja ravintolat tarjoavat ensi kesänä eniten palvelualojen työpaikkoja. Kaikkiaan yksityisellä palvelusektorilla on ensi kesänä tarjolla noin 64 000 kesätyöpaikkaa, joista noin puolet Uudellamaalla.

Palvelutyönantajien jäsenyrityksissä on tarjolla 39 000 kesätyöpaikkaa. Viime kesään verrattuna kesätyöpaikkojen määrän arvioidaan kasvavan 4000:lla. Kaupan alalla Palvelutyönantajien jäsenyrityksiin palkataan noin 18 600 kesätyöntekijää.

Hotellit ja ravintolat tarjoavat työtä yli 5200 nuorelle. Viime vuodesta kesätyöpaikkojen määrä on eniten kasvanut erilaisissa yrityspalveluissa, joista valtaosa on kiinteistöpalveluja. Luvut perustuvat Palvelutyönantajien vuodenvaihteessa tekemään selvitykseen, jossa kysyttiin jäsenyritysten aikomuksista palkata ensi kesäksi kesätyöntekijöitä. Tulokset lavennettiin koko yksityiseen palvelusektoriin.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.