Palvelualojen liitto vastustaa viinien tuloa ruokakauppoihin

SAK:lainen Palvelualojen ammattiliitto Pam ei halua viinejä myyntiin ruokakauppoihin. Liiton hallitus sanoo kannanotossaan, että tästä olisi enemmän haittoja kuin hyötyjä. Alkoholin myyntipisteiden lisääntyminen veisi Pamin arvion mukaan työpaikkoja ravintola-alalta. Samalla alkoholin kulkeutuminen nuorisolle lisääntyisi varmasti. Päivittäistavarakauppa ry on esittänyt, että viinien myynti kaupoissa pitäisi sallia, koska se auttaisi lähikauppoja kilpailemaan kaupan suurten yksikköjen kanssa.

-Jos tämä muutos toteutuisi, se merkitsisi useiden tuhansien uusien myyntipaikkojen avaamista viineille nykyisten Alkon 315 myymälän lisäksi, huomauttaa Pam.

Tuhansien uusien myyntipisteiden avaaminen merkitsisi tuntuvasti lisääntyvää myyntiä sekä kasvavaa terveydellistä ja sosiaalista riskiä, Pam arvioi. Jos viinejä kuitenkin päätetään alkaa myydä päivittäistavarakaupassa, on myynnin järjestelyihin ja valvontaan kiinnitettävä huomiota.

Palvelualojen ammattiliitto haluaa ensin selvittää, olisiko viinien myynnille varattava oma erillinen osastonsa kaupoissa, olisiko myyjillä oltava erityinen koulutus tehtäväänsä ja onko viiniä mahdollista myydä myymälöissä, joissa on vain yksi työntekijä. Lisäksi olisi selvitettävä, miten varkauksia ja väkivaltaa torjuttaisiin myymälöissä ja millä viranomaistoimilla tehostettaisiin alkoholin vähittäismyynnin ja anniskelun valvontaa. Vielä pitäisi päättää, tulisiko ravintoloille antaa mahdollisuus viinien ulosmyyntiin.

Alkoholin kulutuksen ja harmaan kaupan odotetaan lähivuosina kasvavan, kun yksityinen tuonti muista EU-maista käytännössä vapautuu. Pam katsoo, että alkoholin verotuksen alentaminen merkitsisi yksityisen tuonnin vähenemistä ja säästäisi ravintola-alan työpaikkoja.

(MTV3-STT)

12:26

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.