Palveluyrityksiin uusia työpaikkoja

Palveluyrityksiin syntyy tänä vuonna 4000 uutta työpaikkaa, vaikka myynnin kasvu hidastuu.

Palveluyritysten suhdanneodotukset ovat nyt alimmillaan kymmeneen vuoteen, mutta silti palveluyritykset aikovat palkata 4000 uutta työntekijää.

-Ei ole mitään syytä epäillä, etteikö palvelualojen nousu alkaisi pian, mahdollisesti jo vuoden lopulla. Suomalaisilla kuluttajilla on vahva usko omaan talouteensa, ja luottamus lisääntyi hallituksen antamien verohelpotusten ansiosta. Myös maailmalta on tullut viime aikoina aiempaa myönteisimpiä signaaleja sekä yrityksistä että kuluttajilta, Palvelutyönantajien PT:n toimitusjohtaja Arto Ojala sanoo.

- Perinteiset palvelualat, kauppa, hotelli-ravintola, rahoitus ja vakuutus, näyttävät vähän huonommalta kuin ennen. Yrityspalvelualat, kiinteistöpalvelualat, työvoimapalvelut ovat puolestaan edelleen kasvussa. Kertoo Palvelutyönantajien työmarkkinayksikön asiamies Heikki Almgren ja ihmettelee edelleen. - Kuluttajien luottamuskyselyn valossa kehitys näyttää melko erikoiselta. Toisaalta monet ekonimistit ovat ihmetelleet, miten kuluttajien luottamus on edelleen melko korkealla huolimatta sekä teollisuuden että palvelusektorin huonohkoista näkymistä.

PT:n kyselyssä palveluyritykset arvioivat myyntinsä kasvun hidastuvan, jotkut jopa laskevan. Synkimmät näkemykset löytyvät matkatoimistoista, vakuutusalalta, kiinteistö- ja sosiaalipalveluissa.

(MTV3 - STT)

(Talousuutiset 19.08.2003).

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.