Pam: Kokopäivätyö helpottaisi työvoimapulaa

Palvelualojen ammattiliitto Pamin puheenjohtajan Ann Selinin mielestä työvoimapulaa tulisi helpottaa muuttamalla osa-aikatöitä kokopäiväisiksi. Selin muistuttaa, että Pamin edustamilla aloilla työskentelee noin 70 000 osa-aikaista työntekijää, jotka haluaisivat tehdä kokoaikatyötä. Jos näiden ihmisten työ muutettaisiin kokoaikaiseksi, käytettävissä olisi noin 35 000 ihmisen työvoimareservi.

Toinen keino olisi Selinin mukaan aikuisväestön koulutus. Työelämässä on tällä hetkellä kaikkiaan noin 330 000 keski-ikäistä aikuista, joilla ei ole perusasteen jälkeistä koulutusta. Tämä aikuisten nuoria alhaisempi koulutustaso hankaloittaa aikuisväestön työllistämistä uusiin avautuviin työpaikkoihin.

Punkaharjulla puhunut Selin korosti, että Pam pyrkii etsimään ratkaisuja työelämän ongelmiin yhteistyössä työnantajien kanssa, sillä elinkeinopolitiikassa ja alan edunvalvonnassa on sellaisia kysymyksiä, joissa molempien edut ovat yhdensuuntaisia.

Palvelualoilla yhteinen tavoite on huolehtia siitä, että näiden alojen arvostus saadaan nousemaan ja että alalle saadaan myös enemmän nuoria ja motivoituneita työntekijöitä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.