Pandemiailmoitus ei aiheuta Suomessa toimenpiteitä

Sikainfluenssan pandemiailmoitus ei aiheuta Suomessa muutoksia toimenpiteisiin, kertoo sosiaali- ja terveysministeriö.

Maailman terveysjärjestö WHO piti tänään tiedotustilaisuuden, jossa se ilmoitti uuden influenssa H1N1-viruksen aiheuttamasta maailmanlaajuisesta pandemiasta nostamalla pandemialuokituksen tasolle 6.

Järjestön johtaja Margaret Chan kertoo, että ratkaisu perustuu sikainfluenssan leviämisen laajuuteen. Chan sanoo, että WHO ei kehota sulkemaan rajoja tai rajoittamaan ihmisten liikkumista H1N1-viruksen takia.

Sikainfluenssatartuntoja on varmistettu 79 maassa. WHO luokittelee pandemian vakavuudeltaan kohtalaiseksi.

Taudinkuvat ovat teollisuusmaissa samanlaisia kuin vuosittaisessa kausi-influenssassa. Uuden virusmuunnoksen aiheuttamassa pandemiassa kuitenkin suurempi osa väestöstä on vailla aikaisempien infektioiden tuomaa suojaa kuin kausi-influenssassa.

Suomessa on tähän mennessä varmistettu viisi sikainfluenssan aiheuttamaa tapausta, joista neljä on ilmennyt Pohjois-Amerikassa matkustaneilla ja yksi Australiassa matkustaneella.

WHO ei suosittele matkustamisen rajoittamista. Sairaana ei pidä kuitenkaan matkustaa. Suomessa matkailijoita kehotetaan edelleen tarkkailemaan terveyttään seitsemän vuorokauden ajan Meksikoon, Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan tai Chileen kohdistuneen matkan jälkeen.

Jos matkalta palannut sairastuu kuumeiseen hengitystieinfektioon, hänen tulee ottaa puhelimitse yhteys lähimpään terveyskeskukseen.

(MTV3)

Katso Aino Huilajan juttu (Seitsemän uutiset 11.06.2009)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.