Pankkien maksuliikennehäiriöt kasvaneet rajusti

Pankkien toimintaa valvova Finanssivalvonta sai viime vuonna 42 ilmoitusta koskien ongelmia pankkien maksuliikenteessä. Vuonna 2009 häiriöitä, isompia ja pienempiä, raportoitiin kaikkiaan kymmenen.

Häiriöt siis lisääntyivät viime vuonna yli nelinkertaisesti toissavuoteen nähden, eikä mikään osoita että tänä vuonna järjestelmät toimisivat paremmin. Vaikka vuotta on eletty vasta helmikuulle, on häiriöitä viranomaiselle raportoitu jo kuusi.

Johtava riskiasiantuntija Markku Koponen Finanssivalvonnasta ei katso asiaa hyvällä.

- Kieltämättä häiriöitä on ollut liikaa. Saamme ilmoituksen pankeilta häiriöistä tuoreeltaan ja odotamme myöhemmin analyysiä ongelmien syistä.

Erityistä huomiota osakseen sai Osuuspankin tammikuinen tietoliikenneongelma, joka jumiutti maksuliikenteen tyystin. Vika heijastui myös muiden pankkien maksuliikenteeseen.

Vika oli sikäli poikkeuksellinen, että sen takia iso osa Osuuspankin konttoreita suljettiin ongelmien korjaamisen ajaksi. Vaikeudet eivät loppuneet siihen. Viimeksi pankkien rahaliikenne takkusi tammi-helmikuun vaihteessa, kun Osuuspankin SEPA-maksut eli yhtenäisen euromaksualueen maksut jumiutuivat. Viiveitä tuli palkkojen ja eläkkeiden maksuihin.

Sampo katastrofin airueena

Viranomaisen mielestä suurissa siirtymäoperaatioissa punnitaan, kuinka hyvin pankki ja sen alihankkijat tehtävistään suoriutuvat. Esimerkki täydellisestä epäonnistumisesta löytyy vuodelta 2008. Silloin Sampo-pankki yhdenmukaisti järjestelmiään tanskalaisen emopankkinsa kanssa.Seuraus uudistuksesta lähenteli katastrofia, kun pankin palvelut yksi toisensa jälkeen kaatuivat.

- Erityisesti muutoshallintaan täytyy kiinnittää huomiota.

Pankin tulee hoitaa muutokset hallitusti ja siten, että ne eivät aiheuta ongelmia, Koponen Finanssivalvonnasta huomauttaa.

Viime ajat ongelmiensa kanssa paininut OP- ryhmä pahoittelee sekaannuksia.

- Meillä on uudet prosessit ja uudet tietojärjestelmät joissa on ollut lastentauteja, selittää maksuliikenneryhmän johtaja Anne-Mari Tyrkkö.

Ongelmien lisääntyminen on toki pantu merkille.

- Pankeilla on ollut erityyppisiä ongelmia ja välttämättä ei löydy yhtä yhteistä selittäjää.

Jos pankin asiakas kokee, että pankin maksuliikenteen viivästyminen syystä tai toisesta on aiheuttanut vahinkoa, voi asiakas hakea pankilta korvauksia. Haitta tulee kuitenkin kyetä osoittamaan.

Esimerkiksi kaupanteon peruuntuminen maksuviiveestä johtuen ei ole sellainen haitta, joka pankin tulisi jollain tavoin korvata.

Osuuspankin viimeisin tietoliikennehäiriö ei ole poikinut korvausvaatimuksia. Syy lienee se, että katkos jäi melko lyhytaikaiseksi.

Katso Pauli Poutasen juttu (Seitsemän uutiset 7.2.2011)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.