Paperittomien terveyspalvelut selvitetään

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tekee selvityksen Suomessa ilman oleskelulupaa tai sairausvakuutusta oleskelevienhenkilöiden terveydenhuollosta. Niin sanottuja paperittomia arvioidaan olevan Suomessa noin kolme tuhatta.

THL:n tutkimusprofessori Ilmo Keskimäen mukaan osalla paperittomista on vakavia terveysongelmia ja korkeampi riski sairastua esimerkiksi infektiotauteihin.

Sosiaali- ja terveysministeriön tilaamassa selvityksessä kartoitetaan etenkin terveyspalvelujen tarvetta, nykyistä palvelujen käyttöä ja kustannuksia sekä palveluiden järjestämisen erilaisia vaihtoehtoja.

Selvityksen on määrä valmistua tammikuussa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.