Pappamopokerho kerännyt veteraaneille miljoonia

Sotaveteraanit tarvitsevat tulevien vuosien aikana vielä toistakymmentä miljoonaa euroa järjestöjen tukea. Veteraaneja on elossa tällä hetkellä lähes 55 000 - sen lisäksi on heidän puolisoitaan sekä leskiä.

- Puolet veteraaneista saavat eläkettä alle tuhat euroa kuukaudessa. Se ei riitä elämiseen. Järjestöjen rahoja käytetään muun muassa silmälasien hankintaan, lääkkeiden omavastuuosuuksien maksamiseen sekä kuntouttamiseen, kertoo Suomen Sotaveteraaniliiton toiminnanjohtaja Markku Seppä.

Veteraanijärjestöillä on keskenään erilaiset taloudelliset tilanteet. Esimerkiksi Suomen Sotaveteraaniliitolla on varoja miljoonan euron verran - mutta se riittää vain puoleksi vuodeksi.

- Tarvitsemme siis lisää varoja sekä kansalta että erilaisista tempauksista, Seppä kertoo.

Mopoajeluita, rautasormuksia, äijäkalenteri

Tärkeänä apuna varainhankinnassa ovat olleet Halavatun Papat. Musisoiva mopokerho on kerännyt veteraaneille varoja jo lähes 15 miljoonan euron edestä.

Vuosittain järjestettävän pappamopoajelun lisäksi he tekevät muutakin hyväntekeväisyyttä. Papat yhdessä muun muassa Mato Valtosen kanssa ovat olleet ideoimassa rautasormus-kampanjaa, veteraaniheijastimia ja äijäkalenteria.

- Itse tulin mukaan pappamopoajelun aikoihin, ja olen ollut sitten ideoimassa juttuja ja käyttänyt häikäilemättä hyväkseni sekä julkkistuttujani että tuntemiani media-alan ihmisiä, Mato Valtonen kertoo.

Rautasormuskampanja keksittiin, kun Tarkkasen kultasepänliikkeen aidoille rautasormuksille haluttiin tehdä jotain. Kultaseppämestari Mika Tarkkanen kertoo, että hänen isänsä osti aikoinaan sormukset huutokaupassa, ja ne makasivat kultakaupassa kymmeniä vuosia. Hän yritti ehdottaa sormuksista hyväntekeväisyyttä veteraaniliitolle jo 1990-luvulla, mutta mitään ei tapahtunut.

- Vasta kun papat verkostoineen tulivat apuun, niin alkoi tapahtua. Ja tämä onkin ollut pelkkää legendaa sen jälkeen, Tarkkanen kertoo.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.