Pappi kieltäytyi konfirmaatiosta naispapin kanssa

Kappalainen on jo aikaisemminkin kieltäytynyt toimittamasta jumalanpalvelusta naispapin kanssa.

Oulussa naispappeuskiista on johtanut jälleen Karjasillan seurakunnassa työskentelevän kappalaisen Vesa Pöyhtärin kieltäytymiseen hänelle osoitetutusta virkatehtävästä.

Pöyhtärin piti toimittaa tänään hänelle merkitty konfirmaatiojumalanpalvelus. Hän ei kuitenkaan mennyt paikalle, sillä hänen olisi pitänyt toimittaa tilaisuus yhdessä naispapin kanssa.

- Olen ilmoittanut asiasta jo hyvissä ajoin, jotta asia olisi voitu järjestää toisin jo etukäteen. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan jouduin väistymään työtehtävästäni, Pöyhtäri kertoo.

Pöyhtäri sanoo olevansa pahoillaan tilanteesta niin itsensä kuin rippilastensa puolesta.

- Kun kerroin asiasta, he (rippilapset) suhtautuivat siihen ilman suurempaa dramatiikkaa. Nyt heidän konfirmaatioonsa osallistuu sellainen pappi, joka on ollut mukana rinnakkaisleirillä, kappalainen kertoo.

Vesa Pöyhtäri on jo aikaisemmin kieltäytynyt toimittamasta jumalanpalvelusta yhdessä naispapin kanssa. Tällä hetkellä kurinpitoasiamies harkitsee mahdollisia rangaistustoimia asiassa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.