Pappi saattaa hankaloittaa kirkkoon liittymistä

Aikuisrippikoulun pituus saattaa olla yhdestä papista kiinni. Aikuisrippikoulun suosituskesto on yhteensä 20 tuntia, mutta joissain seurakunnissa papit voivat vaatia paljon pitemmän perehtymisen. Jos rippikoulu on ylipitkä, saattaa kirkkoon liittyminen jäädä kokonaan.

Aikuisrippikoulu pitää käydä, jos haluaa liittyä kirkkoon, eikä nuoruudessa ole käynyt rippikoulua.

Asiantuntijoiden mukaan tuntimäärät voivat vaihdella merkittävästi eri puolilla Suomea. Esimerkiksi pienissä seurakunnissa ei välttämättä ole tarpeeksi asiantuntemusta aikuisriparin järjestämisestä. Pahimmassa tapauksessa yksittäinen pappi saattaa hankaloittaa kirkkooon liittymistä.

- Vaihtelua on, koska aikuiset ovat erilaisia ja myöskin heidän kanssaan työskentelevät papit ovat erilaisia persoonia, pohtii Kirkkohallituksen rippikoulun työalasihteeri Jarmo Kokkonen.

Voiko yksi pappi torpedoida jonkun kirkkoon liittymisen?

- Periaatteessa se on mahdollista, mutta toivottavasti äärimmäisen harvinaista, Kokkonen jatkaa.

Suositus yli tuplaantui

Helsinkiläiselle Susanna Virtanen otti yhteyttä seurakuntaan tänä syksynä. Hän halusi liittyä kirkkoon tulevien häidensä vuoksi, mutta koki papin määräämät tuntivaatimukset liian korkeiksi työssäkäyvälle.

- Kaksikymmentä tuntia suurinpiirtein seurakunnan toimintaan tutustumista, ja sen lisäksi reilusti yli 30 tuntia papin kanssa henkilökohtaisia keskusteluita. Sitä edelsi sitten tällainen vaihe, että katekismus muun muassa ja evankeliumit olisi pitänyt opetella ulkoa, Virtanen muistelee.

Kirkosta erosi viime vuonna yli 52 000 henkilöä. Kirkkoon liittyi puolestaan lähes 11 000 ihmistä, joista reilu tuhat kävi aikuisrippikoulun. Virtasen kokemuksen kaltaiset tapaukset eivät ainakaan edistä kirkkoon liittymistä.

- En tunne tapauksta, mutta kuulostaa liioittelulta ja ehkä myös huonolta palvelulta, pahoittelee Kirkkohallituksen Kokkonen.

Vantaalla suosituksista pidetään kiinni

Vantaalla Vantaankosken seurakunnassa on tällä hetkellä meneillään kahden hengen aikuisrippikoulu.

- Minä haluan siskonlapsille kummiksi, niin me sovittiin, että minä käyn ensin rippikoulun ja sitten ne kastetaan, kertoo Marika Eklund.

Vantaankosken seurakunnassa noudatetaan valtakunnallista suositusta.

- Meillä on noin 5-7 tapaamista ja sitten on itsenäistä tutustumista kirkon toimintaan. Itse voi valita, missa tilaisuudessa haluaa käydä. Lopuksi on konfirmaatio. Tämä tehdään aikuisen ehdoilla ja sellaista keskusteluahan se pääasiassa on, kertoo rippikoulutyön pappi Heli Ojalehto Vantaankosken seurakunnasta.

Katso Mari Haaviston juttu

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.