Pasila kaaoksessa: Junamatkustajat kyllästyivät odottamiseen

Vaikka pääkaupunkiseudun junaliikenteessä vaivannut vaihdevika onkin saatu korjattua, junat myöhästelevät edelleen aikatauluistaan. Virasto ehti jo aiemmin ilmoittaa liikenteen sujuvan normaalisti.

Pasilan asemalla matkustajat kyllästyivät junien myöhästelemiseen ja vaihtoivat kulkuneuvonsa takseihin ja linja-autoihin.

Liikenneviraston liikennepäällikkö Jorma Laaksonen kertoi MTV:n uutisille puoli yhdentoista jälkeen, että lähiliikenteen junat ovat myöhässä alle kymmenen minuuttia.

- Nyt Pasilassa ei ainakaan seiso yhtään junaa paikallaan, eli koko ajan siellä liikutaan. Enää ei ole mikään vakava tilanne.

Paikalla ollut MTV3:n toimittaja Anne Sjöholm kuvaili Pasilan tilannetta vielä hetkeä aikaisemmin kaoottiseksi.

- Ihmiset seisoskelivat matkalaukkuineen neuvottoman näköisinä pitkin kinoksia. Taksijonot olivat hyvin pitkiä. Samoin bussi- ja ratikkapysäkit olivat täynnä.

VR:n mukaan myöhässä ovat Helsingistä Tampereelle ja Kajaaniin menevät junat. Liikenne laahaa myös Helsingin ja Turun välillä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.