Passeihin uudenlaisia tunnistetietoja

Passeihin on tulossa sähköisesti luettava kasvokuva.

Suomen passiuudistusta valmisteleva työryhmä on päätymässä aluksi lisäämään passiin sähköisen sirun, jossa on tallennettuna passin haltijan kasvokuva.

Helsingin Sanomien mukaan passeihin saattaa lähivuosina tulla lisää muitakin biometrisiä tunnisteita. Biotunnisteita ovat mm. kasvot, sormenjälki ja silmän iiris.

Passiuudistus käynnistyi Yhdysvaltain vaadittua, että viisumittomista maista tulevien passit on voitava lukea tietokoneella ja että passissa pitää olla biotunniste.

Yhdysvaltain määräaika on ensi vuoden lokakuussa. Passeja ei kuitenkaan tarvitse uusia ensi syksynä vaan sitä mukaa kun ne muutenkin vanhenisivat.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.