Pätkätyöläisen ei kannata sairastella

Sairauksista kärsivät pätkätyöläiset joutuvat muita useimmin työttömiksi.

Tampereen yliopiston terveyssosiologian yliopettaja Pekka Virtasen tekemän tutkimuksen mukaan terveysongelmista kärsivällä pätkätyöläisellä on selvästi muita suurempi vaara päätyä työttömäksi.

Tutkimuksessa oli mukana hieman yli 1300 naista, jotka vuonna 1998 olivat kunnan tai kaupungin palveluksessa määräaikaisina työntekijöinä.

Tutkimuksen alussa terveytensä heikoksi arvioineet olivat neljä vuotta myöhemmin työttöminä kaksi kertaa todennäköisemmin kuin terveytensä hyväksi arvioineet.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.