Paukkupakkanen näkyy äänestyspaikoilla - yöllä uusi pakkasennätys

Pureva pakkanen näyttää hidastaneen äänestäjien liikkeelle lähtöä. Esimerkiksi Tampereella Pohjois-Hervannan koululla oli käynyt ensimmäisen tunnin aikana vain reilut parikymmentä äänestäjää. Aamu oli hiljaisempi kuin kaksi viikkoa sitten vaalien ensimmäisellä kierroksella.

Myös Puistokoulun äänestyspaikalla Jyväskylässä aamu alkoi verkkaisesti, mutta pientä piristymistä oli havaittavissa kymmenen jälkeen.

Turussa Nummen koululla aamua kuvattiin huomattavan hiljaiseksi, eikä äänestäjien virta Työväenopiston äänestyspaikallekaan ollut mitenkään runsas. Turun keskusvaalilautakunnan sihteeri Juha Karvinen arvioi, että toisen kierroksen vilkas ennakkoäänestäminen heijastuu äänestyspäivään.

– Meillä mentiin Turussa hyvin lähelle neljääkymmentä ennakkoäänestysprosentissa. Täällähän annettiin melkein 10 000 ääntä enemmän ennakkoääniä kuin ensimmäisellä kierroksella. Ei äänestysvilkkaus niin paljon kasva, vaan kyllä se on myös varsinaisesta päivästä pois.

Kipakkaa pakkasta

Suomalaiset äänestävät tänään suuressa osassa maata kipakassa pakkassäässä. Kuluvan talven pakkasennätys meni jälleen rikki, kun Sallan Naruskalla mitattiin yöllä 40,7 pakkasastetta.

Eilen mitattiin Kuusamon Kiutakönkäällä 40,3 pakkasastetta.

Ilmatieteen laitoksen mukaan idässä ja pohjoisessa päivä on yhä hyvin kylmä, mutta lännessä sää alkaa vähitellen lauhtua.

Ajokeli muuttuu illalla erittäin huonoksi erityisesti Uudenmaan länsiosassa. Keliä heikentävät lumisateet, pöllyävä lumi ja sään lauhtuminen. Huonoa ajokeliä on luvassa myös muualle maan länsiosiin.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.