Pekka Haavistoa suositellaan presidentti Niinistölle avuksi

Tulevalla tasavallan presidentillä Sauli Niinistöllä on edessään kuuden vuoden urakka maailmassa, joka on täynnä tiukkoja, ulkopoliittisia työhaasteita.

Niinistöllä ei kuitenkaan entuudestaan ole vahvaa ulkopoliittista osaamista maailman kriisialueista. Tässä tulee apuun parhaillaan koottava presidentin kabinetti.

45 minuuttia -ohjelman haastattelemat asiantuntijat suosittelevat presidentin kokoavan itselleen ammattitaitoisen kabinetin ulkopolitiikan saralta.

– Toivoisin, että hän ottaisi itselleen oikein hyviä, kentällä oppineita neuvonantajia, jotka ymmärtävät erityisesti maailman kriisipesäkkeitä. Toivon, että hän kutsuu Pekka Haaviston antamaan oikein syvällistä tietoa hänelle, sanoo ministeri Elisabeth Rehn.

Pekka Haaviston valinta voisi myös tukea Suomen rauhanvälittäjäbrändin rakentamisesta.

– Tämähän myös osoittaisi monelle muulle maalle, että jopa poliittiset vastustajat voivat tehdä yhteistyötä muissa tilanteissa, arvioi tutkija Charly Salonius-Pasternak Ulkopoliittisesta instituutista.

"Uutta presidenttiä testataan aina"

Suomen tasavallan 12. presidentti joutuu kautensa aluksi mitä luultavimmin linjaamaan Suomen kantaa ainakin Syyrian konfliktiin ja Iranin kasvavan ydinaseuhkaan.

– Lähes kaikki länsimaiset johtajat ja koko arabimaailma ovat kritisoineet hyvin vahvasti Venäjän päätöstä vastustaa YK:n turvallisuusneuvostossa pakkokeinoja Syyriaa kohtaan. Suomen poliittiselta johdolta ei kuulunut sanaakaan. Kyllä tällaista käyttäytymistä varmaan hieman kummeksutaan niin Yhdysvalloissa kuin Euroopan pääkaupungeissakin, arvioi Salonius-Pasternak.

Lisäksi kannanottolistalle voivat nousta esimerkiksi Korean niemimaan jännitteet sekä Suomen Afganistan-operaatio.

– Uutta presidenttiä testataan aina. Hän joutuu luultavasti kommentoimaan sellaisiakin kriisejä, joista ei muuten oltaisi kiinnostuneita, sanoo kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg.

Sauli Niinistö aloittaa työnsä tasavallan presidenttinä ensi kuussa.

Katso Aino Huilajan juttu (45 minuuttia 8.2.2012)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.