Pekka Pouta: Aamun ajokeli näyttää aika hirveältä

Suomeen on levinnyt yön aikana lännestä laaja sadealue, joka tuo mukanaan huonoa ajokeliä maan etelä- ja keskiosaan.

– Aamulla ruuhka-aikaan kannattaa varautua, sillä aamun ajokeli näyttää aika hirveältä lähes koko maassa, kertoo MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta. 

– Sade tulee pääosin lumena tai räntänä aivan läntistä rannikkoa lukuunottamatta. Aamuruuhkan aikaan saattaa pääkaupunkiseudulla tulla paksusti märkää räntälunta, Pekka Pouta varoittaa kelistä.

Ilmatieteen laitos varoittaa, että rannikolla jalkakäytävät saattavat olla erittäin liukkaita.

Poudan mukaan lumisadealue ei ole todennäköisesti vielä aamulla ennättänyt Itä-Suomeen. Itä-Suomeen lumisade ennättää vasta päivällä.

Muun muassa Savossa  ja Pohjois-Karjalassa pelastulaitos on varoittanut lumesta ja myös kovasta tuulesta. Lisäksi useita tuhansia ihmisiä on ollut ilman sähköjä eilen. Aamulla sähköttömiä talouksia oli yhä tuhansia.

Poudan mukaan sateesta jää itään ja pohjoisosaan maata kunnon lumikerros. 

– Maahan jää arviolta 5-10 senttiä lunta, eniten tietysti tuonne pohjoisemmaksi, Pohjois-Pohjanmaalle, Kainuuseen ja Etelä-Lappiin.

– Sitten taas Helsingin ja Tampereen seudulla, vaikka tulee viitisen senttiä märkää lunta, niin loppuvaiheessa päälle tulee myös vettä. Lisäksi ollaan monta astetta plussan puolella, jolloin lumet sulavat, Pouta ennustaa.

Seuraa lumipyryn etenemistä MTV:n sääsivuston sadetutkasta. Sääsivustolla ovat lisäksi muun muassa tiesäätiedot ja kelikamerat.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.