Pekka Pouta: Toivottavasti kesän ennuste ei toteudu

Tuoreen pitkän ajan ennusteen mukaan Suomen loppukevät ja alkukesä olisivat vaihtelevia ja melko sateisia. Ennuste on kuitenkin muuttunut paljon edellisestä ennusteesta.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n ennusteen mukaan loppukeväällä ja alkukesästä Suomen vallitseva säätyyppi olisi lounaisvirtaus, jossa Suomen yli kulkee sadealueita.

– Alkukesä näyttää ennusteen mukaan vaihtelevalta. Välillä sadealueet voisivat nostaa meille hyvinkin lämmintä ilmaa, välillä runsaita sateita. Ennuste on kuitenkin muuttunut taas edellisestä ennusteesta ja kuvailee pitkälti sitä säätyyppiä, johon olemme nyt siirtymässä, toteaa MTV3:n meteorologi Pekka Pouta.

Tuore ennuste pitää yllä samankaltaista säätyyppiä läpi kesän.

– Eli jos olemme koko kesän matalapaineiden reitillä, niin pahasti näyttää viime kesän kaltaiselta sadekesältä. Toivottavasti tämä ennuste ei toteudu, toteaa Pekka Pouta.

Tuore ennuste on touko-heinäkuulle. Pitkän aikavälin ennusteet ovat vielä kokeiluasteella.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.