Pekka Pouta: Vanhat lumisateet ovat kuolemassa, mutta uutta pukkaa

Etelä-Suomeen saadaan tänään taas lisää lunta.

– Vanhat lumisateet ovat kuolemassa, mutta uutta pukkaa, kertoo MTV3:n meteorologi Pekka Pouta

Maan keskiosassa lumisade on heikkenemässä jatkuvasti, mutta heikentää vielä kuitenkin keliä.

– Lumi on pölyävää ja haittaa näkyvyyttä.

Etelä-Suomessa päätiet ovat enimmäkseen sulia tai loskaisia, mutta sivutiet saattavat olla yllättävän liukkaita jo aamusta. Iltapäivällä etelärannikolle on rantautumassa uusi lumisadealue.

–Esimerkiksi pääkaupunkiseutu saa iltapäiväruuhkaan mennessä noin pari senttiä lisää lunta, Pouta toteaa.

– Lumisade on hieman aiempia sateita heikompi. Lunta on tulossa varsinkin lounaaseen, mutta maan itäosa jää käytännössä sateetta.

Etelä-Lappiin on muodostunut yksi selkeä alue, jolla pakkasta on noin 25 astetta. Pohjois-Lappiin virtaa lauhempaa ilmaa ja pilviä, mutta Etelä-Lapissa kylmä kieleke pysyy vielä yöhön asti.

Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.