Pekkarinen: Ilmastopaketin kulut pelättyä pienemmät

Lopullinen esitys on etenkin raskaalle teollisuudelle alkuperäisiä hahmotelmia suotuisampi.

Komission päivitettyjen laskelmien mukaan EU:n ilmastopaketti maksaa Suomelle korkeintaan 0,52 prosenttia bruttokansantuotteesta. Kustannukset voivat jäädä myös tämän alle.

Nykyisellä bruttokansantuotteella laskettuna tämä olisi vuodessa noin 160 euroa hengeltä.

Yle uutisoi aiemmin Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (Vatt) selvityksestä, jossa kustannukset arvioitiin jopa yli kolminkertaisiksi. Nämä laskelmat oli tehty ennen eilistä esitystä, joka eroaa merkittävästi alustavista tiedoista.

Lopullinen esitys on etenkin raskaalle teollisuudelle alkuperäisiä hahmotelmia suotuisampi.

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) arvioi, että kustannukset jäävät pelättyä pienemmiksi. Hänen mukaansa työ- ja elinkeinoministeriö tilasi Vatt:n selvityksen pari kuukautta sitten, kun ministeriössä haluttiin tietää, mikä kallein mahdollinen lopputulos voisi olla.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.