Pekkarinen: Sokerintuotannolle ei uusia tukia

Pekkarinen totesi aamulla MTV:n uutisille valtion ryhtyvän toimiin vain, jos tuotanto päätetään lopettaa Suomessa.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisen (kesk) mukaan valtio ei aio suoraan tukea sokerintuotannon säilyttämistä Suomessa.

Pekkarinen kertoi aamulla MTV:n uutisille, että valtio on kuitenkin periaatteessa valmis osallistumaan sokerintuotannon säilyttämiseen jollain tavalla.

- Avainasemassa ovat nyt yritykset itse. Valtion intressi on toki, että sokerintuotanto Suomessa jatkuu, muun muassa huoltovarmuuksellisista näkökulmista. Valtio on periaatteessa valmis yhteistyöhön bisneksen kanssa, Pekkarinen muotoilee Huomenta Suomi -ohjelmassa.

EU on päättänyt tarjota merkittävää lisäkorvausta viljelijöille, jotka luopuvat sokerintuotannostaan ensi vuonna vapaaehtoisesti.

- Toivottavaa on, ettei valtiota tarvittaisi lainkaan tässä asiassa. Tukemisen muodot katsotaan, jos jostain syystä bisnes katsoo, ettei se jatka ollenkaan, tai jatkaa vain, jos valtio on mukana.

Pekkarisen mukaan esimerkiksi valtion osakkuus tällaisessa yrityksessä voisi tulla kysymykseen.

Viljelijöiden tukea korotetaan

Maa- ja metsätalousministeriön mukaan sokerijuurikkaan viljelijöille maksettavaa kansallista tukea on tarkoitus korottaa Asiasta on ministeri Sirkka-Liisa Anttilan (kesk) mukaan sovittu tuottajajärjestöjen kanssa.

Tuen korottamista käsitellään syksyllä valtioneuvostossa.

Nykyisin sokerinviljelijät saavat tukea noin 270 euroa hehtaarilta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.