Pekkarinen: Tuskin Fortumia painostettiin Fennovoimaan

Kansanedustaja Mauri Pekkarinen (kesk.) uskoo Fortumin päätöksen taustalla olevan arvio siitä, että todennäköisesti Suomeen ei enää tämän jälkeen tehdä lisää ydinvoimaa. Fortum kertoi eilen lähtevänsä sittenkin mukaan Fennovoima-hankkeeseen.

MTV:n Huomenta Suomessa vieraillut Pekkarinen ei usko, että Fortumia painostettiin lähtemään mukaan ydinvoimahankkeeseen.

– En usko, että Fortumia painostettiin, mutta ei minulla ole tietoa, kun en ollut mukana tekemässä päätöksiä. Uskon, että Fortum laski mikä on sen kannalta edullisinta ja kannattaako hankkeeseen mennä mukaan.

Pekkarinen uskoo myös sen vaikuttaneen Fortumin päätökseen, että Suomeen ei todennäköisesti enää tule ydinvoimaa. 

Fortum ilmoittaa osallistuvansa hankkeeseen 6,6 prosentin osuudella. Venäläisen Rosatomin suomalainen tytäryhtiö RAOS Voima omistaa Fennovoimasta 34 prosenttia.

Pekkarinen ihmettelee puheita, ettei Suomi voisi EU:n pakotteiden takia tehdä ydinenergiassa yhteistyötä Venäjän kanssa.

– Olen eri mieltä siitä, etteikö Venäjän kanssa voisi tehdä taloudellista yhteiystöä. Siviiliyhteistyö ydinenergiassa on EU-pakotteiden ulkopuolella. EU-komissio on jo antanut lausuntonsa, eikä se pyrikään kieltämään tätä hanketta, sanoo Pekkarinen.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.