Pekkarinen tyrmää kokoomuksen veromallin

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) arvostelee kokoomuksen lauantaina esittelemää veromallia. Pekkarisen mielestä malli veisi kohti rikkaita suosivaa tasaveroa, koska se keventää edelleen progressiivista henkilöverotusta ja kiristää kulutusveroja.

Siihen suuntaan veisivät valtionveron miljardikevennys ja välillisten verojen, kuten energiaverojen kiristäminen.

Pihtiputaalla sunnuntaina puhunut Pekkarinen muistutti, että runsaan kymmenen vuoden aikana kaikille kutakuinkin yhtä korkean kunnallisveron tuotto on kaksinkertaistunut noin 15 miljardiin euroon. Samaan aikaan progressiivisen valtionveron tuotto on pudonnut rajusti noin kuuteen miljardiin.

Pekkarisen mielestä henkilöverotuksen kevennys on kohdennettava pienituloisille. Samalla energiaveron ja ainakin elintarvikkeisiin kohdistuvien arvonlisäverojen korotuksista tulee pidättäytyä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.