TV-Opas

Pelastusala varoittaa tulevista viikoista

Tulipalot ovat vaatineet  kuluvana vuonna poikkeuksellisen vähän kuolonuhreja. Asiasta kertoo Pelastusalan keskusjärjestö.

Marraskuuhun mennessä tänä vuonna paloissa on kuollut 46 ihmistä, mikä on 24 viime vuoden vastaavaa aikaa vähemmän. Pidemmälläkin ajanjaksolla tilanne on poikkeuksellisen hyvä.

Pelastusalan keskusjärjestö muistuttaa kuitenkin tulevien viikkojen vaaroista, sillä tulipalojen riski kasvaa huomattavasti kun ihmiset polttavat kynttilöitä, lämmittävät tulisijojaan ja hääräilevät keittiöissä jouluvalmistelujen parissa.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.