Pelastuslaitos kiittelee karvaturria uroteosta: Pelasti hankeen jääneen hengen

Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos on julkaissut Facebook-sivuillaan koskettavan tarinan siitä, kuinka "ihmisen paras ystävä" auttoi eksyneen vanhuksen etsinnöissä.

Pelastuslaitos kertoo saaneensa työkeikan eräänä iltana. Vanhempi henkilö oli eksynyt pimeässä rakennustyömaan alueelle.

–  Hän ei ollut päässyt omin voimin pois aitojen takaa, kulkeminen lumessa oli ollut vaikeaa ja hän oli jäänyt hankeen jumiin. Ulkona oli -17 astetta pakkasta ja eksynyt oli hypoterminen (alilämpöinen) oltuaan tuupertuneena hangessa jo toista tuntia, pelastuslaitos kertoo päivityksessään.

Lähistöllä oli ollut pariskunta ulkoiluttamassa koiraansa. He olivat kävelleet vanhuksen katoamispaikan ohitse, mutteivät pimeässä havainneet pulassa olevaa henkilöä.

– Onneksi heidän pieni koiransa sai vainun henkilöstä ja onnistui herättämään omistajiensa huomion niin, että he havaitsivat hangessa olleen ihmisen. Pariskunta hälytti apua. He eivät olisi havainneet avuntarvitsijaa ilman koiransa valppautta. Koira suurella todennäköisyydellä siis pelasti hankeen jääneet ihmisen hengen. Hienoa toimintaa!

Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen ja Jorvin päivystyksen henkilökunta toivoo, että kiitokset välittyvät hätäilmoituksen tehneelle pariskunnalle ja koiralle, joka ansaitsee erityismaininnan.

– Koira kiistatta ansaitsee ”ihmisen paras ystävä” -tittelin!

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.