Pelastustehtävä Helsinki-Vantaalla: 16 ihmistä altistui – lähtöaula ruuhkautui

Helsinki-Vantaan lentoasemalla ainakin 16 ihmistä on saanut hengitystieoireita turvatarkastuspisteellä havaitusta hajusta, kertoo pelastuslaitos. Altistuneista neljä lähti tarkastettavaksi sairaalaan.

Pelastuslaitoksen mukaan altistuneet ovat henkilökuntaan kuuluvia. Heidän saamansa oireet olivat muun muassa kurkun karheutta, yskää ja silmien kirvelyä. 

Pelastuslaitos sai hälytyksen kakkosterminaaliin ennen puolta kahtatoista.

Pelastuslaitoksen mittauksissa ei kuitenkaan löytynyt selitystä hajulle, joka oli jo haihtunut. Myös ihmisten oireet olivat jo loppuneet. Oireilua oli ilmennyt noin 15–20 minuutin ajan, mutta koska oireet eivät olleet vakavia, oli työntekoa jatkettu. 

Tapaus sattui kakkosterminaalin lähtöaulassa, joka Finavian mukaan ruuhkautui tehtävän vuoksi. Pelastuslaitoksen mukaan lähtöaula on jo avattu normaalikäyttöön.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.