Pelti rytisi jäisellä valtatie 9:llä

Kauttaaltaan peilikirkkaaksi jäätyneellä valtatie 9:llä sattui lukuisia peltikolareita illalla. Tampereen ja Oriveden välillä ajettiin kymmenkunta pientä kolaria, mutta pahoilta onnettomuuksilta vältyttiin.

Joulun paluuliikenne jakautui tänä vuonna niin monelle päivälle, etteivät tiet päässeet juuri ruuhkautumaan. Tiehallinnosta kerrottiin, että liikenne sujui enimmäkseen hyvin koko maassa.

Lapissa ja Kainuussa liikenne oli vähäistä ja sujui rauhallisesti. Ulosajoilta ja kolareiltaan vältyttiin myös Pohjois-Pohjanmaalla.

Etelä-Suomessa Nelos- ja Kolmostiellä oli liikennettä jonkin verran tavanomaista enemmän, kerrottiin liikkuvasta poliisista. Valtatie 7:llä puolestaan huristeltiin normaalia sunnuntailiikennettä.

Autoliiton Operaatio lumihiutale pääsi tänä vuonna helpolla. Esimerkiksi Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalta tuli vain viitisenkymmentä yhteydenottoa, mikä on todella vähän. Eniten vapaaehtoisia tiepartioita työllisti joulun menoliikenne.

- Keli on suosinut autoilijoita. Autot ovat kestäneet ja kuljettajat ajaneet rauhallisesti, kertoi koulutuspäällikkö Teijo Poutanen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.