Pentti Arajärvi professoriksi Joensuuhun

Oikeustieteen tohtori Pentti Arajärvi on nimitetty Joensuun yliopiston sosiaalioikeuden professorin määräaikaiseen virkaan. Arajärven kaksivuotinen virkasuhde alkaa 15. maaliskuuta. Hän hoitaa professorin virkaa osa-aikaisena. Arajärven opetusvelvollisuus on puolet kokoaikaisesta professuurista.

-Näin on sovittu, koska hänellä on muitakin tehtäviä, esimerkiksi maakuntamatkoja presidentin seurueessa, kertoo Joensuun yliopiston vararehtori Teuvo Pohjolainen.

Tohtori Arajärvi on luennoinut koulutusoikeudesta kolmena vuonna Joensuun yliopistossa. Hän on ollut opiskelijoiden keskuudessa suosittu luennoitsija. Viime vuoden lopulla tarkastetun Arajärven väitöskirjan aiheena oli toimeentuloturvan oikeellisuus. -Hän on ollut tyytyväinen yhteistyöhömme ja ilmapiiri on ollut erittäin hyvä. Oli helppo sopia opetuksen lisäämisestä hänen kanssaan. Yliopistolle on erittäin tärkeää, että saamme professoriksi alan asiantuntijan suunnittelemaan sosiaalioikeuden opetuksen sisältöjä ja ohjaamaan tutkimustyötä, Pohjolainen kertoo.

Joensuun yliopisto kehittää parhaillaan voimakkaasti hallinto-oikeuden ja sosiaalioikeuden opetusta. Pohjolaisen mukaan sosiaalioikeudesta on tulossa koko ajan merkittävämpi oppiaine väestön ikääntymisen ja sosiaaliturvan kehittämisen vuoksi. -Toki Arajärven tulolla on meille myös pr-arvoa, mutta hänen asiantuntijaroolinsa on yliopistolle vielä tärkeämpi, Pohjolainen muotoilee.

Arajärvi on toiminut opetusministeriön hallitussihteerinä ja opetusneuvoksena sekä eduskunnassa valiokuntasihteerinä ja valiokuntaneuvoksena. Viimeksi Arajärvi työskenteli johtavana tutkijana Kansaneläkelaitoksessa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.