Penttilä: Maailmanparantaja-Halonen ei sovi presidentiksi

Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtajan Risto E.J. Penttilän mielestä presidentin harrastama "maailmanparantaminen" ei edistä hänen kykyään toimia Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtajana. Penttilän arvio presidentin toiminnasta on herättänyt kiivasta keskustelua.

Presidentti Tarja Halonen

Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan johtaja Risto E.J. Penttilä arvostelee kovin sanoin presidentti Tarjan Halosen ulkopoliittista toimintaa.

Kirjoituksessaan Helsingin Sanomissa Penttilä kohdistaa arvostelunsa erityisesti presidentti Halosen aktiivisuuteen kansainvälisen oikeudenmukaisuuden edistäjänä.

Penttilän mukaan Halosen toiminta maailmanrauhan ja köyhien maiden hyväksi heikentää Suomen suhteita maailmalla sotia käyviin suurvaltoihin eli Yhdysvaltoihin ja Venäjään.

Penttilän mukaan Halosen kanta esimerkiksi maamiinoihin tai Natoon saattaisi johtaa Suomessa jopa perustuslailliseen kriisiin, jos hallitus ja presidentti olisivat avoimesti eri mieltä puolustuspoliittisista linjauksista.

Penttilä vaatiikin, että Halonen joko luopuu presidentin ulkopoliittisesta vallasta tai sitten presidentin virasta jättämällä pyrkimättä jatkokaudelle.

Pääministeri Vanhanen: Halosen aktiivisuus palvelee Suomen etuja

Pääministeri Matti Vanhanen ei yhdy Penttilän arvioon presidentin roolista kansainvälisissä tehtävissä.

Vanhasen mukaan presidentti Tarja Halosen toiminta esimerkiksi Kansainvälisen työjärjestön ILO:n globalisaation sosiaalisia ulottuvuuksia pohtineessa työryhmässä palveli erittäin hyvin myös Suomen ulkopolitiikkaa ja Suomen mainetta maailmalla.

- En allekirjoita Penttilän perusväitettä. Keskustelua saa totta kai käydä, Vanhanen sanoi tänään Jyväskylässä keskustan puoluevaltuuskunnan kokouksen yhteydessä.

Hän muistutti, että presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Suomen ulkopoliittiseen toimintaan kuuluu Vanhasen mukaan myös aktiivisuus maailmalla erilaisessa humanitaarisessa ja ihmisoikeustyössä, joissa presidentti Halonen on ollut näkyvästi mukana. Se on Suomen etujen mukaista ja vahvistaa Suomen kansainvälispoliittista asemaa.

Heinäluoma: Penttilä puuttui presidentinvaaliin

Sosialidemokraattien puoluesihteeri Eero Heinäluoma syyttää Penttilää, että tämä on arveluttavalla tavalla puuttunut presidentinvaaliin. Heinäluoman mukaan Penttilän pitäisi selventää, allekirjoittavatko elinkeinoelämän keskeiset vaikuttajat hänen esityksensä.

Heinäluoma piti julkisuuteen toimittamassaan tiedotteessa Penttilän "hyökkäystä" presidenttiä vastaan käsittämättömänä.

Penttilän analyysi Halosen kansainvälisestä arvostuksesta on Heinäluoman mielestä omituinen ja paikkansapitämätön.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 25.04.2004)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.