Perättömät raiskausilmoitukset kasvussa? Ei tilastojen perusteella

Raiskaustutkinnat, jotka päättyvät, koska asiaan ei todeta liittyvän rikosta, eivät ole lisääntyneet Suomessa reilun seitsemän vuoden aikana.  

Poliisiammattikorkeakoulun STT:lle koostamista luvuista ilmenee, että minkään 12 poliisilaitosalueen alueella raiskauksena ja sukupuoliyhteyteen pakottamisena tutkittujen, rikoksettomiksi todettujen tapausten määrä ei ole merkittävästi kasvussa.  

Helsingin poliisi kertoi kuluneella viikolla Facebook-sivullaan, että "perättömien" raiskausilmoitusten tekeminen on yleistynyt.   

Poliisiammattikorkeakoulun tilastoinnin mukaan rikoksettomiksi todettujen tapausten määrä suhteessa kaikkien raiskauksena tai sukupuoliyhteyteen pakottamisena tutkittujen tapausten määrään ei ole Helsingin alueella kasvanut.

Raiskattu voi kysyä neuvoa ja apua puhelinpalveluista

-Seksuaalirikoksista tehdään rikosilmoitus poliisille.  

-Seksuaalirikoksen uhriksi joutuneita ja heidän läheisiään auttavat Suomessa myös kriisiapuun erikoistuneet keskukset. Niihin voi olla yhteydessä esimerkiksi puhelimitse.     

-Kriisiavun lisäksi auttavista puhelimista voi kysyä neuvoa poliisin kanssa asioimiseen sekä oikeudenkäyntiin.  

-Auttaviin puhelimiin voi olla yhteydessä halutessaan myös nimettömänä.  

-Rikosuhripäivystys tarjoaa keskusteluavun lisäksi neuvontaa lakiasioissa. Päivystys vastaa numerossa 020316116. Se palvelee ma-ti kello 13-21 ja ke-pe kello 17-21. Palvelun verkkosivut ovat osoitteessa www.riku.fi.  

-Raiskauskriisikeskus Tukinaisella on kriisipäivystys numerossa 080097899. Se päivystää ma-to kello 9-15 ja la-su sekä pyhinä ja niiden aattoina kello 15-21. Myös Tukinaisella on oma juristipäivystys. Keskuksen verkkosivut ovat osoitteessa www.tukinainen.fi.  

Tilastoinnin ongelma on, että kaikki ilmoitetut epäillyt seksuaalirikokset eivät täytä esimerkiksi raiskauksen tunnuspiirteitä, joten tapauksia luokitellaan muun muassa "muu tutkinta" -merkinnällä, toteaa rikoskomisario Jyri Hiltunen Helsingin poliisin seksuaalirikostutkinnasta.   

Hiltusen mukaan perättömiksi osoittautuvat raiskausilmoitukset ovat aito ilmiö. Taustalla on hänen arvionsa mukaan useimmiten päihtymystila, mutta myös tahallisia vääriä syytöksiä esitetään.   

– On vaikea arvioida, kuinka paljon poliisin työaikaa näihin kuluu, sillä se on tapauskohtaista. Joka tapauksessa se on aina jostain muusta pois.  

Helsingin poliisi kertoi sosiaalisessa mediassa saaneensa tänä vuonna 309 seksuaalirikosilmoitusta, joista 225 on saatu tutkinnassa päätökseen. Jopa kahdessa kolmasosassa tapauksista ilmoitukset osoittautuivat poliisin mukaan kokonaan vääriksi, niihin ei liittynyt rikosta, tai asianomistaja luopui vaatimuksistaan.  

Tähän lukuun on Hiltusen mukaan laskettu raiskaus-nimikkeen lisäksi kaikki muut seksuaalirikokset.  

"Uhri ja perätön ilmoittaja ovat täysin eri asia"  

Helsingin poliisin Facebook-päivitys herätti huolestunutta keskustelua siitä, että perättömistä raiskausilmoituksista puhuminen syyllistää seksuaalirikosten uhreja. Hiltusen mukaan tämä ei ollut tarkoitus.  

– Facebook-keskustelussa sekoitettiin raiskauksen uhrit ja väärän ilmoituksen tekijät. He eivät missään nimessä ole sama ryhmä.   

Raiskausepäilyistä tulee jatkossakin ilmoittaa poliisille, Hiltunen toteaa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.