Perhekodin työntekijä: Välillä kuulee tappouhkauksia

Lapselle täytyy antaa sääntöjä ja turvaa, jotta väkivaltainen käytös kitkeytyisi.

Ammatillisten perhekotien liiton viestintävastaava ja 19 vuotta kasvattajana toiminut Juhani Santala ei ole kokenut suoranaista väkivaltaa työssään perhekodin kasvattajana.

– Normaalissa arjessa pitää kuitenkin olla varautunut kaikkeen, koska jotkut lapset ovat tosi vaurioituneita ja toistavat kotona opittua käyttäytymismallia. Välillä käydään käsiksi ja heitellään tavaroita, kun ei muuta tiedetä, Santala kertoo.

– Tuleehan sisarustenkin välillä kärhämää, mutta ei täällä ole väkivaltaa. Jos on sellaisia oireita, niin niihin puututaan heti. 

Tappouhkauksia Santala on myös kuullut lasten suusta, mutta niihin täytyy suhtautua rauhallisesti.

– Täytyy miettiä kuinka primitiivinen se reaktio on. Lapsilla niitä voi tulla vielä enemmän, jos on oikein vaurioitunut. Kapasiteetti ei riitä tunteiden käsittelyyn muilla tavoin.

Vanhemmuus puuttuu

Santala kertoo, että joidenkin lasten vanhemmilta puuttuu "vanhemmuus", eikä lapsilla ole sääntöjä.

– Yleensä alkoholi ja mielenterveys ovat ne pääjutut, joiden takia perhekotiin tullaan. Mutta vaikka niitä asioita ei olisi taustalla, on aina yksi yhteinen piirre: puuttuva vanhemmuus. Meille on tuotu 8-vuotias tyttö, koska vanhemmat pelkäsivät häntä. Tyttö oli vanhempien mielestä uhkaava.

– Kerran meille tuotiin 7-vuotias poika poliisisaattuessa rauhoittumaan. Hän käyttäytyi kuin enkeli, kun sai säännöt. Lapsen käytös nousee monesti turvattomuudesta, Santala jatkaa. 

Santala ei aina ymmärrä sitä, että laki velvoittaa heitä kuljettamaan vanhempia mukana lapsen elämässä, koska se voi pahimmillaan turmella heidän tekemänsä työn.

– Lainsäädännön mukaan vanhempia pitää kuljettaa mukana. Mutta olosuhteet eivät useinkaan muutu, kotona. Viikonlopun mittainen kotikäynti voi tehdä paljon takapakkia. Vuosien kokemusta on se, että eivät vanhemmat nouse jaloilleen, mutta on tietysti myös hyviä isovanhempia, Santala kertoo.

Asiassa on kuitenkin kääntöpuolikin.

– Olen kyllä huomannut, että monissa tapauksissa lapset ovat aina lojaaleja biologisille vanhemmilleen, oli tapaus millainen tahansa. Se välillä ihmetyttää.

On myös "toivottomia tapauksia"

Santala kertoo, että lasten joukossa on joskus myös niin sanottuja "toivottomia tapauksia", jotka eivät sopeudu, vaikka kuinka yritetään. 

– Jotkut lapset ovat niin vaurioituneita ja psyykkiset ongelmat ovat niin suuria, ettei heitä vaan voi auttaa. Terapia tai lääkkeet eivät auta, koska he ovat niin vaurioituneita, ettei mikään auta. Se on surullista.

Santala on joutunut luovuttamaan lapsen kohdalla yhden kerran.

– Meille tuli 11-vuotias poika, joka alkoi imppaamaan ja keräsi porukkaa ympärilleen siihen touhuun. Puhuin hänelle, että se tie johtaa vankilaan. Hän sanoi tietävänsä sen, ja hyväksyneensä asian. Kun veimme hänet toiseen paikkaan, hän itki takapenkillä ja sanoi, ettei halua lähteä. Vaati ammatillisuutta sanoa, että nyt on parempi lähteä, koska hän oli suloinen poika.

– Aina sitä ajattelee, että kyllä minä pystyn saamaan hyvää aikaan tuolle lapselle. On vaikeaa luopua, ja myöntää tilanne, jos jonkun lapsen kanssa ei onnistukkaan.

Sosiaalihuollon säästöt näkyvät

Santala kertoo sosiaalihuollon säästöjen näkyvän myös heidän arjessaan.

Santalan mukaan on ilmiselvää, että sosiaalityöntekijät ovat äärimmilleen venytettyjä.

– Huostaanotot tapahtuvat lähes aina liian myöhään, ja lapsi ehtii vaurioitua paljon. Huostaanottoja ei myöskään ehditä valmistella: kun tulee uusi palaveri, ja kysytään millaisesta lapsesta on kyse, ei sosiaalityöntekijä ole välttämättä ehtinyt edes katsoa lapsen papereita.

Sosiaalityöntekijän pitäisi myös olla lapsen tuki perhokodin ulkopuolella. Ainainen työntekijän vaihtuminen väsyttää myös lapsia. 

– Sosiaalityöntekijät vaihtuvat koko ajan, vaikka työn pitäisi olla pitkäaikaista. Lapset ovat kertoneet, että he eivät jaksa selittää tilannettaan aina uudestaan alati vaihtuville sosiaalityöntekijöille.

Muhoksen murhatapaus suututtaa Santalaa. Kohta eläkkeelle pääsemässä ollut perhekodin työntekijä murhattiin viime viikonloppuna.

– Jos olen ihan rehellinen, niin ensimmäisenä tapaus suututtaa. Sympatiat miehen perheelle. Olen hänen kanssaan lähes saman ikäinen, joten pystyn samaistumaan tapaukseen. Mies on antanut paljon. Tulee sellainen voimaton olo, että ei voi olla totta, että noin on voinut käydä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.