Perhepäivähoitaja syytteeseen kuolemantuottamuksesta

Syyttäjä on vaatinut askolalaiselle perhepäivähoitajalle syytettä kuolemantuottamuksesta. Perhepäivähoitajan hoidossa ollut puolitoistavuotias poika upposi puolitoista vuotta sitten hoitopaikan lähistöllä olevaan puroon.

Syyttäjä vaatii Orimattilan käräjäoikeudessa askolalaiselle perhepäivähoitajalle rangaistusta kuolemantuottamuksesta. Kyse on viime huhtikuussa 2004 Monninkylässä tapahtuneesta onnettomuudesta, jossa puolitoistavuotias poikalapsi upposi hoitopaikan läheiseen puroon.

Lapsi kuoli vammoihinsa noin kaksi kuukautta myöhemmin. Syytteen mukaan perhepäivähoitaja laiminlöi hoidossaan olleiden lasten riittävän valvonnan jättäessään heidät useiksi minuuteiksi keskenään omakotitalonsa pihalle.

Hoidettavia lapsia oli tuolloin kuusi. Itse syytteen lisäksi Orimattilan käräjäoikeus käsitteli lapsen vanhempien korvausvaatimuksia. Vanhemmat vaativat hoitajalta ja Askolan kunnalta yhteisvastuullisesti 50 000 euroa henkisistä kärsimyksistä. Lisäksi he vaativat korvausta ansionmenetyksistä, jotka syntyivät järkytyksen aiheuttamien sairauslomien vuoksi.

Askolan kunta kiistää vahingonkorvausvaatimuksen sillä perusteella, ettei hoitaja ei ole aiheuttanut lapsen menehtymiseen johtanutta onnettomuutta tahallisesti eikä törkeästä huolimattomuudesta.

Puolustuksen mukaan yksin kotona toimivalle perhepäivähoitajalle ei voi asettaa huolellisuudesta ylivoimaisia velvollisuuksia. Lasten ollessa ulkona voi milloin vain syntyä tilanne, että hoitajan on keskityttävä yhden lapsen tarpeisiin, eikä hän voi jatkuvasti pitää kaikkia lapsia silmällä.

Oikeus antaa ratkaisunsa myöhemmin kansliapäätöksenä. Oikeuskäsittelystä kertoi Etelä-Suomen Sanomien internetsivu perjantaina.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.