Mainos

Perjantaina etelässä voidaan odottaa jopa hellelukemia – koivun siitepölykausi yltyy

Lähipäivinä voidaan odottaa sään huomattavaa lämpenemistä, kun perjantaina lämpimät ilmavirrat ja aurinko voivat nostaa lämpötilan jopa hellelukemiin.

Noussut lämpötila ja sade ovat kuitenkin jo herättäneet luonnon kevääseen, ja erityisesti etelässä koivun siitepölykukinta on runsasta.

Vielä torstaina on odotettavissa pilvistä ja vaihtelevan sateista säätä, jossa lämpötilat ovat etelässä viidentoista asteen vaiheilla. Pohjoisessa lämpöä on vähemmän, mutta Länsi-Lapissakin voi auringossa elohopea nousta noin 15 asteeseen.

Perjantaina lämmön lisäksi Suomeen saapuu runsaampi sadealue, joka kulkee maan keskiosien läpi. Lämpötila kuitenkin nousee, ja etelässä lämpötila voi nousta jopa hellelukemiin.

– Lämpimintä on hieman kauempana rannikosta, sillä viileä tuuli laskee lämpötilaa, MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela kertoo.

Perjantain säästä kannattaakin nauttia, sillä enää viikonloppuna samoihin lämpöihin ei ylletä, vaikka etelässä noin 20 asteeseen voidaankin päästä. Sunnuntainakin lämpötilat voivat pysyä parinkymmenen asteen korvilla, jos Ruotsista tuleva sadealue ei yllä Suomeen asti.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.