Perusopetuksen ryhmäkoot selvitykseen

Ryhmäkokoja ei säädellä lailla. Joka viides vastavalmistunut opettaja vaihtaa alaa muutaman vuoden kuluttua valmistumisestaan.

Perusopetuksen ryhmäkoot selvitetään maanlaajuisesti. Tällä hetkellä opetusryhmien kokoja ei valtakunnallisesti tiedetä.

Peruskouluja lakkautetaan sadan koulun vuosivauhdilla ja opetus keskittyy isoihin yksiköihin. Suuret opetusryhmät ajavat opettajat ahtaalle ja tarve erityisopetukseen kasvaa. Erityisopetusta saavien lasten määrä on kymmenessä vuodessa yli kaksinkertaistunut.

Lääninhallituksilla on vain näppituntuma siitä, että Etelä-Suomessa ryhmät ovat suuria ja muualla maassa ollaan päästy jo opetuksen kannalta tarpeeksi pieniin ryhmiin. Nyt opetusministeriö selvittää tilanteen tarkoin kuten myös perusteet erityisopetuksen antamiseen.

Laki ei määrittele opetusryhmien kokoja eikä sellaista edes suunnitella. Opetusministeriössä on kuitenkin ryhdytty toimiin tilanteen parantamiseksi. Aivan ensimmäiseksi nykytilanne selvitetään.

Opetusministeri Sari Sarkomaa oli itsekin yllättynyt, että Suomessa ei ole valtakunnallista seurantatietoa ryhmäkoista.

- Kun aloitin opetusministerinä, niin ryhdyin heti toimiin sen eteen, että aloitamme seurannan, kertoo Sarkomaa.

Kun tieto kentän todellisuudesta selviää, luvataan ministeriössä ryhtyä tosi toimiin.

- Jos ryhmäkoot on riittävän pieniä ja opettajalla on aikaa antaa yksilöllistä opetusta, niin erityisopetuksen tarvekin on paljon pienempää, opetusministeri toteaa.

Laadun parantamista vaikeuttaa tosin se, että 14 prosenttia opettajista on epäpäteviä. Lisäksi joka viides vastavalmistunut opettaja vaihtaa alaa muutaman vuoden kuluttua valmistumisestaan.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.