Peruspalvelut tuotetaan Kainuussa muuta maata halvemmalla

Sosiaali- ja terveyspalvelut tuotetaan Kainuussa muuta maata pienemmin kustannuksin.

Kustannusten kasvua on hillinnyt muun muassa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhdistäminen samaan organisaatioon ja saman johdon alaisuuteen. Tiedot selviävät Kainuun hallintokokeilun loppuarvioinnista.

Vuoden 2005 alussa käynnistyneen hallintokokeilun tavoitteena oli rakenne, jossa palvelujen järjestäminen on mahdollista maakunnan väestön vanhetessa ja vähentyessä. Lisäksi haluttiin luoda entistä parempia edellytyksiä maakunnan kehittymiselle.

Kokeilun aikana maakunta on huolehtinut sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä päivähoitoa lukuun ottamatta. Maakunta on vastannut myös nuorten ja aikuisten ammatillisesta ja lukiokoulutuksesta.

Kokeilun loppuarviointi luovutettiin hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemelle (kesk.) tänään.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.