Perussuomalaiset eivät nostaisi arvonlisäveroa

Eduskunta aloittaa aamupäivällä äänestykset valtion ensi vuoden talousarviosta. Mitään muutoksia budjettiesitykseen ei tässä vaiheessa ole enää tulossa.

Muutosehdotuksista valtaosa tulee perussuomalaisilta. Aamulla Huomenta Suomessa vieraillut perussuomalaisten Vesa-Matti Saarakkala vieroksui erityisesti arvonlisäveron nostoa.

– Perussuomalaiset ei olisi nostanut arvonlisäveroa. Siihen pitäisi mennä ihan viimeisenä keinona. Sitä paitsi rikkaiden ja hyvätuloisten verotuksen kiristäminen on ihan aiheellista maassa, jossa tuloerot ovat kasvaneet viimeisen 20 vuoden aikana OECD-ennätysvauhtia. Ja me tiedetään, että eivät hyvätuloiset tee sen enempää töitä kuin muutkaan, vaikka heidän verotus olisi alhaisempi. Tämän ihan tutkimukset todistavat.

(MTV3)

Katso perussuomalaisten Vesa-Matti Saarakkalan haastattelu: (Huomenta Suomi 19.12.2012)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.