Perussuomalaiset ja vasenryhmä: Välikysymys työpaikoista

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on yhdessä vasenryhmän kanssa jättänyt tänään eduskunnassa välikysymyksen, joka koskee hallituksen talous- ja teollisuuspolitiikkaa.

– Kannamme huolta siitä, että hallitus ei ole pystynyt tekemään niitä välttämättömiä päätöksiä, joilla voitaisiin säilyttää työpaikat ja teollisuus Suomessa.

Perussuomalaisten ja vasenryhmän mukaan hallitusohjelmalta on pudonnut pohja.

– Sen tavoitteet velkaantumisesta ja työllisyydestä vaikuttivat jo alkujaan perin optimistisilta, nyt lähinnä utopistisilta. Kun hallituksen talous- ja teollisuuspolitiikan onnistumista arvioidaan, on myönnettävä se tosiasia, että hallitus on epäonnistunut. Hallitusohjelman keskeiset tavoitteet eivät ole toteutumassa, sanovat perussuomalaiset ja vasenryhmä tiedotteessaan.

Puolueiden mukaan viimeisin ja vakavin esimerkki teollisuuspolitiikan epäonnistumisesta on hallituksen päätös evätä STX Finlandin 50 miljoonan laina.

– Hallitukselle ei tule koskaan uudestaan vastaavaa tilaisuutta, jossa 50 miljoonan euron lisäpanostuksella olisi voinut varmistaa suoraan noin 12 000 miestyövuoden säilymisen. Hallitus epäonnistui kautensa merkittävimmässä yksittäisessä elinkeinopoliittisessa päätöksessä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.