"Perussuomalaiset valehtelevat äänestäjille"

Keskustan varapuheenjohtajan Antti Rantakankaan mukaan perussuomalaiset johtavat äänestäjiä harhaan Euroopan parlamentin vaalien alla. Rantakangas vaatii, että perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin on kerrottava, mitä mieltä hän oikeasti on Suomen linjasta EU:ssa.

- Soini on kääntänyt takkiaan niin tiuhaan, että perussuomalaisten omat ehdokkaatkaan eivät pysy perässä. Perussuomalaisten linja tämän päivän tiedoilla on EU:n maatalouspolitiikan alasajo ja päätösvallan siirtäminen Brysseliin, Rantakangas kuvaa.

Keskustan varapuheenjohtaja viittaa muun muassa MTV3:n eurovaalikyselyyn, jonka mukaan suuri osa Euroopan parlamenttiin ehdolla olevista perussuomalaisista kannattaa EU:lle yhteistä puolustusta ja pakolaispolitiikkaa. Ehdokkaiden enemmistö vastaa näihin asioihin selvästi puolueen virallisen linjan ja puheenjohtaja Soinin näkemysten vastaisesti.

- Äänestäjän on mahdoton tietää, mitä hän kannattaa äänestäessään perussuomalaisia. Varmuuden vuoksi puolueella on tarjolla kaksi päinvastaista kantaa. Enää ei riitä Timo Soinin selitys, että jokainen perussuomalainen vastaa itse puheistaan, Rantakangas jatkaa.

Rantakangas muistuttaa, että perussuomalaiset lupasivat aikanaan tuoda eduskuntaan uusia tuulia "vanhojen puolueiden" vaihtoehdoksi.

- Viime vuosina perussuomalaiset ovat tuoneet eduskuntaan huumekoirat haistelemaan erään kansanedustajansa työhuonetta ja rikospoliisit selvittämään eduskuntaryhmänsä kavallusepäilyä. Lisäksi perussuomalaisissa toimii selvästi rasistisia ja sovinistisia ryhmiä, kuten viime aikojen ja päivien uutiset ovat kertoneet, keskustan varapuheejohtaja toteaa lopuksi.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.