Perussuomalaisista puolet jäämässä nukkumaan Itä-Suomessa

Vaalien toisen kierroksen äänestysprosentti saattaa jäädä Itä-Suomessa ällistyttävän surkeaksi. Perussuomalaisten Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtaja, kansanedustaja Osmo Kokko arvioi, että jopa puolet ensimmäisellä kierroksella Timo Soinia äänestäneistä jää toisella kierroksella köllöttelemään kotisohvalle.

- Kyllä meidän väki on niin periaatteen porukkaa, että kotiin jäädään vaikka mitä nämä kaksi ehdokasta nyt kahden viikon aikana tekisivät. En usko, että tilanne enää muuttuu kun vaihtoehtoina ovat Niinistö ja Haavisto, Kokko ennustaa.

Kummalta ehdokkaalta perussuomalaisten äänet sitten ovat poissa?

- Niinistö kärsii siinä enemmän. En usko, että Haavisto sai ensimmäisellä kierroksella montakaan perussuomalaisten ääntä.

Kokko laskee, että nukkuvien puolueen paisuminen Itä-Suomessa ei kuitenkaan ratkaise vaaleja.

- Mutta on sillä tietenkin merkitystä vaikka etelän väestökeskuksissa ratkaisu tapahtuu lopullisesti.

Perussuomalaisten kannattajilta on piirijohtajan mukaan tullut selkeä viesti, että kumpikaan ehdokas ei innosta enää äänestämään.

- Ideologiset syyt ja Haaviston suuntautuneisuus vaikuttavat. Minulle on sanottu, että ei voi olla tukemassa ehdokasta, jonka valinta presidentiksi toisi kaksi miestä Linnan juhlien isänniksi, Kokko muotoilee.

Motivaatio hukassa muillakin

Ensimmäisellä kierroksella maan heikoimmat äänestysprosentit kirjattiin Itä-Suomen vaalipiireissä. Heikoin oli Pohjois-Karjala alle 67 prosentin äänestysvilkkaudella.

Toisella kierroksella myös keskustan kannattajista hyvin monet saattavat liittyä nukkuvien puolueeseen. Sopivan ehdokkaan puuttumisen lisäksi keskustalaisten äänestyshaluja laskee uusi poliittinen tilanne. Vielä edellisissä presidentinvaaleissa moni keskustalainen äänesti ei-sosialisti Niinistöä estääkseen sosialisti-Halosen valinnan.

- Ei-sosialistisen presidentin äänestäminen oli selkeä motiivi kuusi vuotta sitten, vaikka Niinistö tuntui silloinkin vaikealta valinnalta monelle. Nyt molempia ehdokkaita pidetään ei-sosialistisina eikä siitäkään löydy intoa äänestämiseen, keskustan piireistä myönnetään.

Monille keskustan äänestäjille Haavisto näyttäytyy kuitenkin punavihreänä. Haavistoa pidetään entisenä ympäristöministerinä myös suojelumyönteisenä ja moni nimeää hänet maaseudulla kirotun Natura 2000 -suojeluohjelman isäksi.

- Kyllä homojen kanssa pärjää, mutta Naturan kanssa ei, isäntälinja on kuulemma todennut vaalikentillä.

Haaviston ministeriaikana suojelua ajettiin enemmän hallinnosta päin sanellen. Vapaaehtoiset suojelumenetelmät yleistyivät vasta Haaviston ministerikauden jälkeen. Suojelukysymykset saattavat keskusta-arvioiden mukaan toisaalta innostaa äänestämään ja silloin valitaan Niinistö protestina Haaviston menneisyydelle.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.