Perussuomalaisten Terho pettyi Tolppasen loikkauspäätökseen: "Heikoin lenkki katkesi"

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja kertoo tiedotteessaan olevansa pettynyt kansanedustaja Maria Tolppasen päätökseen loikata SDP:n riveihin.

Sampo Terho kokee Tolppasen pettäneen ne ihmiset, jotka hänet äänestivät eduskuntaan.

– Olen tietenkin harmissani siitä, että yksi edustajistamme on loikkaamalla pettänyt äänestäjänsä, jotka tukivat vaaleissa perussuomalaisia eivätkä sosiaalidemokraatteja, toteaa Terho.

Tolppanen ei Terhon mukaan myöskään keskustellut puolueenvaihtoasiasta perussuomalaisten eduskuntaryhmän tai puolueen johdon kanssa ennen päätöstään.

Terho sanoo tiedotteessaan, että eduskuntaryhmä tulee jatkamaan työtään normaalisti loikkauksesta huolimatta.

– Heikoin lenkki katkesi, mutta me muut kestämme painon jatkossakin.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.