Perussuomalaisten Terho vaikenee Mäntylän rikosepäilyistä

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho ei aio tänään kommentoida sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylän (ps.) rikosepäilyä. Mäntylän epäillään hakeneen itselleen perusteetta oikeusapua yli 5 000 euron arvosta, kertoo Seiska-lehti.

Mäntylä lähetti asiasta tänään tiedotteen, jossa hän kiistää syyllistyneensä rikokseen. Mäntylä vahvistaa, että häntä on kuultu esitutkinnassa epältynä petoksesta liittyen vuosina 2009–10 tehtyihin oikeusapuhakemuksiin, joiden perusteella hän sai oikeusapua.

Mäntylän mukaan asiassa on kyse siitä, olisiko hänen tullut hakemuksessa ilmoittaa yli puolet vuodesta ulkomailla asuneen seurustelukumppaninsa tulot hakemuksessa vai ei. Hän kertoo tiedotteessa toimineensa viranomaisilta ja avustajaltaan saamiensa ohjeiden mukaisesti.

Mäntylän mukaan häntä kuultiin samasta aiheesta myös vuonna 2012. Silloin oli tehty ilmianto, jonka mukaan hän olisi antanut velkajärjestelyn yhteydessä väärää tietoa salaamalla seurustelukumppanin tulot.

Silloin tutkinta päättyi Mäntylän mukaan päätökseen esitutkinnan rajoittamisesta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tutkinta lopetettiin eikä asiaa viety oikeuteen.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.