Pettyneet oppositioon jääneet puoluejohtajat ovat huolissaan Suomesta

Moni Juha Sipilän tunnustelutuloksia kuulemaan mennyt puoluejohtaja näytti jo tilaisuuteen saapuessaan pettymyksen kasvoillaan.

SDP:n Antti Rinteelle Sipilän valinnat eivät tulleet yllätyksenä.

– Tiesin sen etukäteen ja olin tehnyt oman arvioni jo aiemmin.

Rinne epäilee, että talouden tasapainottamisen toteuttaminen hyödyntäen sekä tuloja ja menoja oli keskustan Juha Sipilälle vaikeaa sulattaa.

– Eriarvoisuutta vastustava ja tasa-arvoa lisäävä linjamme ei mahtunut nyt tähän hallitukseen, Rinne lisää.

Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki tiesi myös, että tähän hallitukseen ei heidän politiikkansa istu.

– Tuskin se, että ollaan oppositiossa, oli kenellekään valtavan suuri yllätys, Arhinmäki sanoo.

Arhinmäki sanoo, että tuleva hallitus lupaa erittäin kovaa ja vastuutonta tulevaisuutta Suomelle.

– Olen huolestunut siitä, miten porvarihallitus alkaa Suomen kansaa kurittamaan, Arhinmäki jatkaa.

Vihreän liiton Ville Niinistö on pettynyt ja uskoo, että äänestäjät olisivat toivoneet erilaista hallituspohjaa.

– Meidän arvomme ja tavoitteemme sai laajan tuen. Monet suomalaiset halusivat meidät hallitukseen, Niinistö sanoo.

Niinistö uskoo hallituksen tekevän tilanteen yhä tukalammaksi yhteiskunnan heikoimmassa asemassa oleville.

– Huoneessa on sisällä puolueet, jotka painottavat talousoikeistolaista politiikkaa. Voi olla luvassa aika suuria leikkauksia perusturvaan.

RKP:n Carl Haglund sanoo arvelleensa jo vaali-illasta asti, että RKP saattaa pudota hallituksesta.

– Ajoimme liberaalia, avointa yhteiskuntaa, ja tällä hallituksella ei sellaista varmasti saada, Haglund sanoi.

Haglund uskoo, että vähemmistöjen asioiden ajaminen vaikeutuu tällä hallituspohjalla.

– Jos miettii perussuomalaisten antamia vastauksia, minä en ainakaan halua, että maa kehittyy siihen suuntaan esimerkiksi maahanmuuttajien suhteen, Haglund toteaa.

Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen toteaa, että hallituspohja heijasteli vaalien tulosta.

– Vaalitulos ja eduskuntaryhmän koko vaikuttivat todennäköisesti Sipilän päätökseen. Lähdemme oppositioon kasvamaan, Räsänen sanoo.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.