Pienkoneturman syynä inhimillinen virhe

Kalajoella Pohjois-Pohjanmaalla aamulla sattuneen lentoturman syyksi epäillään inhimillistä virhettä.

Kalajokinen vuonna 1956 syntynyt lentäjä kuoli, kun pienkone putosi yli 30 metriä syvään avolouhokseen. Poliisin mukaan koneessa ei ollut matkustajia.

Johtava tutkija Hannu Melaranta onnettomuustutkintakeskuksesta kertoo, että näillä näkymin pienkoneen maahan ankkurointiin tarkoitettu paino oli jäänyt kiinni koneen pyrstöön.

- Tämä on sitten lopulta johtanut ilmassa koneen hallinnan menetykseen, Melaranta sanoo.

Onnettomuus tapahtui Kalajoen pohjoispuolella noin puoli kymmenen aikaan aamulla. Pelastuslaitoksen mukaan pienkone murskaantui maahansyöksyssä pahoin ja syttyi tuleen.

Kone oli noussut ilmaan Kalajoen lentokentältä, ja turma tapahtui pian lähdön jälkeen. Onnettomuushetkellä sää oli aurinkoinen, mutta tuuli puhalsi voimakkaasti.

Onnettomuustutkintakeskuksen tutkinta tapahtumapaikalla jatkuu pitkälle huomiseen saakka.

Louhostyöntekijä näki rysäyksen

Kari Reinikainen oli onnettomuusaikaan töissä louhoksen pohjalla kuorma-auton vieressä.

Hän kertoo nähneensä, että louhoksen yllä kaarteli kone, jossa roikkui jotain ylimääräistä. Montun pohjalta hän huomasi, että kone tuli ja kaarsi montun ohi.

- Kiinnitin huomiota siihen, miten matalalla kone lensi ja mietin, että laskeutuukohan se montun pohjalle. Sitten tilanne muuttui. Kone huojui ja kieppui. Sen jälkeen se palasi ja syöksyi maahan, Reinikainen kuvailee MTV:n uutisille.

Kone syttyi tuleen heti syöksyn jälkeen. Reinikainen näppäili välittömästi hätänumeron.

- Savu nousi heti sieltä koneesta ja ilmoitin hätäkeskukseen, etten voi mennä sitä katsomaan.

(MTV3-STT)

KATSO SILMINNÄKIJÄN TODISTUS JA KUVAT ONNETTOMUUSPAIKALTA

YLIKONSTAAPELI PASI TAMMELA: SÄÄOLOSUHTEET OLIVAT HUONOT

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.