Pienten koulumatkoja halutaan nopeuttaa

Valiokunta haluaa hallitukselta myös uuden selvityksen koulupäivän rakenteen uudistamisesta sekä pienten koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon laajentamisesta.

Eduskunnan sivistysvaliokunta haluaa tehdä lopun pienten koululaisten yliaikaisiksi venyneistä koulukuljetuksista. Valiokunnan mielestä lain sallima 2,5 tunnin enimmäisaika on liian pitkä pienille koululaisille. Aika sisältää menon ja paluun koulusta odotusaikoineen.

Sivistysvaliokunta puuttuu asiaan arvioidessaan hallituksen koulutuspoliittista selontekoa, mutta ei ota kantaa siihen, mikä olisi siedettävä pisin aika koulumatkalle. Valiokunnan mietintö selonteosta valmistui tänään.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan 2-2,5 tunnin kuljetusaikoja odotuksineen oli vajaalla kuudella prosentilla kaikista lapsista, jotka ovat koulukuljetusten piirissä. Lain sallimat rajat ylittäviä kuljetusaikoja esiintyy useammassa kuin joka kymmenennessä kunnassa.

Pienkoulujen lakkauttaminen lisää edelleen koululaisten kuljetuksia etäämmällä sijaitseviin kouluihin. Itä-Suomen läänissä koulukuljetusten piirissä on tällä hetkellä arvion mukaan vajaa kolmannes koululaisista. Vähiten tällaisia koululaisia on Etelä-Suomen läänissä, arviolta 16,5 prosenttia.

Valiokunta haluaa hallitukselta myös uuden selvityksen koulupäivän rakenteen uudistamisesta sekä pienten koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon laajentamisesta. Valiokunnan mielestä kaikilla hoitoa tarvitsevilla pitäisi olla tarjolla aamu- tai iltapäivähoitopaikka.

Sivistysvaliokunnan mietintö sisältää monia muitakin vaatimuksia hallitukselle, useimmat erilaisten selvitysten tekemistä. Oppositiopuolueet olisivat halunneet myös terävämpiä kannanottoja.

Vasemmistoliiton Unto Valpas toivoi eduskunnan ottavan kantaa sen puolesta, että opetus säilyy maksuttomana toisen asteen oppilaitoksissa ja korkeakouluissa. Hallituspuolueiden edustajat torjuivat tämän vetoamalla siihen, että asiaa selvitetään parhaillaan eikä sen vuoksi ole syytä lyödä nyt kantoja lukkoon.

Valiokunnan kokoomuslaisten eriävässä mielipiteessä ehdotettiin muun muassa, että korkeakouluille sallittaisiin koulutuksen myynti ulkomaisille yrityksille. Nyt tällainen lähtö kansainvälisille koulutusmarkkinoille ei lain mukaan ole mahdollista.

(MTV3-STT)

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.