Piikkimatto poliisin apu yhä useammin

Piikkimaton käyttöä yleisempää on kuitenkin, että kaupunkialueilla ajoneuvot joko kiilataan tai pussitetaan monien poliisiautojen turvin.

Törkeät liikenneturvallisuuden vaarantamiset ovat pakottaneet poliisin turvautumaan piikkimattojen käyttöön yhä useammin. Ylikomisario Heikki Ihalainen sisäministeriön poliisiosastolta kertoo, ettei mitään yksiselitteistä syytä vaaratilanteiden kasvuun ole löytynyt.

- Kun tapauksia tulee enemmän, niin aina myös piikkimattoja käytetään enemmän, koska se on hyvin käyttökelpoinen väline, Ihalainen kuvailee.

Ihalainen huomauttaa, ettei ajoneuvon kuljettajalle aiheudu merkittävää vaaraa piikkimatoista. Käytössä olevien onttojen piikkien ideana on, että ilma pääsee tyhjenemään renkaista pikemminkin hiljalleen kuin räjähdyksen kaltaisesti. Niinpä ajonopeus hiipuu eikä auto pysähdy kuin seinään.

- Tilanne vaatii usein niin paljon työvoimaa ja tulee vastaan niin nopeasti, ettei piikkimattoa aina ehditä hyödyntää. Se on kuitenkin keinona hyvin lievä, eikä aiheuta vaaraa muulle liikenteelle, Ihalainen selvittää.

Karkuun yrittävät autoilijat ovat usein syyllistyneet myös muihin rikoksiin. Ei ole poikkeuksellista, että kissa ja hiiri -leikki lähtee liikkeelle varastetusta kärrystä.

- Aika tyypillinen tapaus on, että karkuun ajavalla nuorehkolla miehellä on kyydissä huumeita tai hän on huumeiden vaikutuksen alaisena. Tämä on yleistä etenkin yöaikaan, mutta tapauksista paljon on myös rattijuoppoja, kertoo Ihalainen.

Kiilaaminen ja pussittaminen myös keinoina

Vaikka piikkimatot alkoivat yleistyä jo 1990-luvun alkupuolella, poliisilla on käytössä muitakin temppuja karkureiden nappaamiseen. Helsingin poliisin ylikomisarion Heikki Porolan mukaan yleisempää on, että kaupunkialueilla ajoneuvot joko kiilataan tai pussitetaan monien poliisiautojen turvin.

- Toisinaan ajoittaminen ja ajoneuvon saaminen piikkimaton eteen on kohtuullisen hankalaa, Porola sanoo viitaten reilut kaksi viikkoa sitten Kälviällä tapahtuneeseen poliisimiehen kuolemaan johtaneeseen yliajoon.

Johtuuko paniikista vai mistä, mutta Porola ihmettelee, miksi poliiseja ylipäänsä lähdetään kirittämään.

- Syyt saattavat olla niin olemattomat kuin katsastamattomuus, rekisteröimättömyys tai ajokortittomuus. Se tuntuu aika minimaaliselta kun ajattelee, minkälaisia riskejä otetaan pakoon lähdettäessä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.