Pikkulapsi jäi hissin ja oven veräjän väliin - isä pelasti

Ripeästi toiminut isä pelasti hissiin puristuksiin jääneen lapsensa Helsingissä sunnuntai-iltana.

Pelastuslaitoksen mukaan parivuotias lapsi oli ehtinyt vanhempiensa edellä hissin ovensuuhun neljännessä kerroksessa. Talossa on vanhanmallinen hissi, jossa on metalliristikko-ovi ja veräjä.

Hissin ovi oli mennyt lapsen takana kiinni, ja hissi oli lähtenyt liikkeelle, kun joku oli tilannut sen alaspäin. Lapsi oli jäänyt jumiin hissin oven ja veräjän välissä olevaan rakoon.

Hissi oli jo porrastasanteiden välissä kun isä sai revittyä kuilun oven auki. Korin katolle asennetun hätäajolaitteiston avulla isä sai hissin pysäytettyä. Vanhemmat saivat lapsen irti ennen kuin pelastuslaitos ehti paikalle.

Päivystävän palomestarin mukaan lapsi sai lieviä vammoja.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.