Pirtua salakuljettaneiden tuomiot kovenivat hovissa

28-vuotiaan virolaismiehen ja 41-vuotiaan espoolaismiehen tuomiot ammattimaisesta alkoholipitoisen aineen salakuljetuksesta kovenivat Helsingin hovioikeudessa.

Hovioikeus tuomitsi espoolaismiehelle kaksi ja puoli vuotta vankeutta ja virolaismiehelle kaksi vuotta viisi kuukautta vankeutta.

Hovioikeus katsoi miesten salakuljettaneen maahan kahdessa erässä noin 4500 litraa ja lähes 9500 litraa alkoholipitoista juomaa. Raaseporin käräjäoikeus oli tuominnut miehet alle kahden vuoden pituisiin vankeusrangaistuksiin yhdestä salakuljetuserästä. Ensimmäisen erän osalta syytteet oli käräjäoikeudessa hylätty.

Hovioikeus kuitenkin katsoi näytön riittävän siihen, että pirtun salakuljetuseriä oli kaksi. Ensimmäinen erä tuotiin Saksasta Suomeen kuorma-autolla viime vuonna heinäkuussa ja toinen elokuun alussa. Ensimmäisen erän pirtu oli pakattu 359:ään 20 litran suuruiseen Color-fix -etiketillä varustettuun muovilaatikkoon.

Miehet väittivät varastoltaan löydettyjen laatikoiden sisältäneen maalia. Kotietsinnässä ja tullilaboratorion tutkimuksissa laatikoissa havaittiin muun muassa noin litran vetoisten pullojen painaumia, alkoholin hajua ja jäämiä etyylialkoholista.

Minkäänlaisia jäämiä miesten väittämästä maalista ei laatikoista löytynyt. Toisella kerralla alkoholi oli pakattu laatikoihin kuorma-auton kuormatilan takaosaan, etummaisille lavoille lähimmäs ovia oli pakattu seesamöljyä sisältäneitä laatikoita.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.