Pitkäkyntisiä junissa aiempaa enemmän

Junamatkustajat joutuvat entistä useammin varkaiden uhriksi. Poliisi kirjasi viime vuonna liki 240 junaan liittyvää varkautta, kun aiemmin niitä oli alle 170 vuodessa.

VR:n kaukoliikennepäällikkö Ari Vanhanen muistuttaa, että taskuvarkaudet ovat lisääntyneet muuallakin, ei ainoastaan junissa.

- Suomessa on totuttu siihen, että voi jättää tavaransa ja arvoesineensä takintaskuun ja siinä se muutos on tapahtunut. Näitä erityisesti ulkomaisia liigoja, jotka kiertävät Eurooopan pääkaupunkeja, on myös viime vuosina tullut tänne Suomeen, niin kannattaa todella pitää tänä päivänä tavaroistaan huolta, Vanhanen neuvoo.

Vanhanen pitää rikoksia edelleen harvinaisina ja satunnaisina, kun matkoja tehdään 70 miljoonaa vuodessa. Hän sanoo, että junissa tapahtuvat varkaudet pystytään selvittämään melko hyvin.

- Meillähän on erittäin hyvä ja kattava videovalvonta asemilla ja aina kun näistä tapauksista meidän konduktöörille ilmoitetaan niin tieto kulkee meidän turvallisuudesta vastaaville henkilöille. Jos tuntomerkkejä näistä epäilyistä saadaan niin videovalvonnan kautta tapauksia on saatu selvitettyä, Vanhanen jatkaa.

Kaukoliikennepäällikkö Vanhanen toivoo, että suomalaiset oppisivat myös käyttämään uusien intercity-vaunujen säilytyslokeroita.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.