Pk-seudun raakavesi otetaan taas Vantaanjoesta

Huhtikuun puolivälissä pääkaupunkiseudun vedenotossa palataan vanhaan aikaan. Tuolloin maailman pisin vesihuollon kalliotunneli, Päijänne-tunneli, suljetaan remontin takia ja raakavesi otetaan jälleen Vantaanjoesta.

- Vantaanjoki oli Päijänne-tunnelin valmistumiseen, vuoteen 1982 asti pääkaupunkiseudun ainut raakavesilähde. Viimeksi joesta otettiin raakavettä vuonna 2001, kun tunnelin pohjoispää korjattiin, kertoi käyttöpäällikkö Veli-Pekka Vuorilehto Helsingin Vedestä.

Hän vakuuttaa asukkaille raanasta juoksevan talousveden laadun pysyvän hyvänä myös nyt alkavan tunnelin eteläpään korjauksen aikana.

- Meillä on tehty valmisteluja jokijaksoa varten jo vuosia. Lisäämme esimerkiksi huomattavasti talousveden laadunvalvontaa, Vuorilehto sanoi.

Nyt korjattava tunnelin osuus on 56 kilometriä pitkä ja ulottuu Vantaan Silvolan altaalta Kalliomäen voimalan luo Hausjärvellä. Peruskorjauksen kokonaiskustannukset ovat noin 18 miljoonaa euroa.

Päijänteen vedestä pääkaupunkiseutulaiset pääsevät nauttimaan jälleen vuodenvaihteessa. Tunneli on ollut käytössä vuodesta 1982.

Miljoonan kuution pumppausurakka

Peruskorjaus alkaa 15. huhtikuuta, jolloin vedenotto Päijänteestä keskeytetään.

- Tyhjennyksen arvioidaan kestävän kolme viikkoa, ja sen aikana tunnelista pumpataan noin miljoona kuutiota vettä enimmillään 80 metrin syvyydessä. Vesi johdetaan ojia myöten Vantaanjoen vesistöön, kertoi toimitusjohtaja Ilkka Hirsto Pääkaupunkiseudun Vedestä.

Seitsemän vuotta sitten korjattiin tunnelin pohjoispää, kun siellä havaittiin alkavia sortumia. Eteläpäässä tällaisia ei ole havaittu, mutta sukellusrobotit ovat löytäneet monin paikoin tunnelin pohjalle pudonneita kiviä.

- Veden täyttämän tunnelin laajempi lujitus on pitkän ajan kestävyyttä ajatellen arvioitu tarpeelliseksi, Hirsto huomautti.

Korjauksen jälkeen tunnelin lujitus on hänen mukaansa kaksinkertainen alkuperäiseen verrattuna.

Lujitusta varten eteläosan seiniin ja kattoon asennetaan 9100 kalliopulttia ja ruiskutetaan betonia noin 140 000 neliön verran.

- Ruiskubetonin määrä vastaa 14:ää hehtaaria tai 14:ää jalkapallokenttää. Määrä tarkoittaa myös sitä, että uutta ruiskubetonivahvistusta tulisi yhteen laskien noin 12 kilometrin pituinen "putki", Hirsto kuvaili.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.