Pohjanmaan tulvavesi alkanut vetäytyä

Pohjanmaan jokien vedenpinta on alkanut laskea. Ylivieskan palopäällikkö Pekka Similä kertoo, että Kalajoen korkeus oli tänään iltapäivällä noin kymmenen senttiä tulvahuippua alempana.

Ylivieskan keskustassa tilanne on normalisoitunut. Veden nousu asuintalojen kellareihin on lakannut, ja tulvavalleilla suojatun omakotitalon tila ei ole enää uhkaava. Alavieskassa kahdeksan taloa on puolestaan edelleen veden saartamia. Myös Nivalassa tulva on katkaissut kaksi tietä.

Suunnittelija Mika Savolainen Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksesta arvelee, että Kalajoen pääuoman pinta on korkealla ensi viikon alkuun saakka.

- Jos sää pysyy hyvänä, pahimpien paikkojen tilanne hellittää todennäköisesti viikonlopun aikana, Savolainen toteaa.

Myös Lesti- ja Perhonjoen tulvat ovat kääntyneen laskuun. Niiden arvioidaan vetäytyvän alkuviikkoon mennessä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.