Pohjoismainen tiedepalkinto Suomeen

Helsingin yliopiston professori Mart Saarma on saanut pohjoismaisen tiedepalkinnon työstään hermokasvutekijöiden parissa. Tanskalaisen Lundbeck-säätiön myöntämän palkinnon arvo on kaksi miljoonaa Tanskan kruunua eli noin 268 500 euroa.

Virolainen Saarma työskentelee akatemiaprofessorina Helsingin yliopiston biotekniikan instituutissa. Hän on toiminut instituutin johtajana vuosina 1990 -2008.

Palkinnon perusteluissa todetaan, että Saarman tutkimustyö on lisännyt merkittävästi tietämystä hermokasvutekijöiden ja niiden reseptorien sääntelystä ja merkityksestä solujen kehityksessä.

Lundbeck-säätiö perusti pohjoismaisen tiedepalkinnon vuonna 1987. Tämä on toinen kerta kun palkinto tulee Suomeen. Vuonna 2002 palkinto myönnettiin Helsingin yliopiston professorille Kari Alitalolle tämän solujen molekyylitason mekanismeja koskevasta tutkimustyöstä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.